Kas, edellisestä onkin jo kaksi kuukautta... Tuli tuossa pohdittua, että näitä saattaa olla mukava lukea itsekin sitten myöhemmin, kun vauva-amnesia iskee.

( Jaaritusta )

Kaksi viikkoa sitten ultrassa Kääkäle painoi 358 grammaa (+/- 50 grammaa). Kaikki raajat ja elimet vaikuttivat olevan asiallisilla paikoillaan, ja koon puolesta mennään ihan oppikirjan mukaan. Laskettu aika ei muuttunut miksikään, vaan on siis edelleen äitienpäivänä :D

Tällä lapsella vaikuttaa olevan erinomaista potentiaalia kung fu -sankariksi, ainakin potkuvoimasta päätellen. Neuvolan pöhköopas väitti, että liikkeet alkavat tuntua ulospäin vasta joskus viikolla 28. Täällä mennään viikolla 23, ja mahaa pomputetaan päivittäin. Yleensä tietysti aina silloin, kun äiti yrittää saada unen päästä kiinni tai tehdä töitä :p

Sitten mä olen hurahtanut kestovaippoihin. Tai siis ajatus kestojen käyttämisestä oli olemassa jo pidemmän aikaa, useammastakin syystä. Tietysti on ympäristösyyt, koska me nyt ollaan muutenkin vähän tällaisia ekohippejä. Toisekseen mukavuussyyt: koska en itsekään tykkää pitää muovia rapisemassa ja hiostamassa alkkareissani, niin miksi jälkikasvunikaan pitäisi sitä sietää (ja kestovaipatetuilla vauvoilla on kuulemma keskimäärin vähemmän vaippaihottumaakin). Ja sitten on tietysti ihan rahansäästö: kestot ovat varmasti kertainvestointina kalliimpia kuin kertavaipat, mutta niitä ei tarvitse olla jatkuvasti ostamassa lisää ja ne voi kierrättää seuraavalle lapselle tai myydä pois, kun ei enää tarvitse. Eikä muuten ole vaipparoskista haisemassa kylppärissä :)

Mutta se hurahtaminen. Rahansäästön maksimoimiseksi aloin tietysti tutkia mahdollisuuksia tehdä kestoja itse, ja törmäsin kaikenlaisiin mielenkiintoisiin tee se itse -sivustoihin ja -foorumeihin. Ensimmäiset kudotut vaippahousut ovat jo hyvässä vauhdissa, ja lisää tulee varmasti. Kankaisia sisävaippoja alan värkätä heti, kun ehdin hommata kankaita - kaavoja on jo. Aika nopeasti touhuun tuli muuten myös ulkonäköfaktori, sillä kestovaipat on valmiinakin ostettuina paljon kertiksiä kivamman ja värikkäämmän näköisiä, ja itse tehtynä saa taatusti yksilölliset. Ja sitten kun vauva on syntynyt, voi istuvuuttakin säätää mittojen mukaan, mikä ei kyllä kertakäyttövaippojen kanssa onnistuisi.

Päivityksiä ja kuvatuksia aiheesta vaipat ja vauvanvaatteet on siis odotettavissa jopa lähitulevaisuudessa.

Pömppä alkaa siis pikku hiljaa olla sen kokoinen, että se erottuu vaatteet päälläkin – vaikka vieläkään siitä ei kiistattomasti voi sanoa, onko se raskauspömppä vai olenko mä juonut vain liikaa sidukkaa. Asian vierestä nimittäin, en varmaan ikinä lakkaa hämmästelemästä muuten äärimmäisen hoikkien teinipissisten vatsamakkaroita ja pömppömahoja. Olennaista ei ole, onko syynä liiallinen siideri vai roskaruoka, vaan lähinnä asiassa ihmetyttää rasvan sijainti: itselläni kun kaikki ylimääräinen on aina mennyt istuinkyhmyjen pehmusteeksi. En sanoisi, että vanha suomalainen persevä naistyyppi olisi kokonaan katoamassa, mutta kyseisessä ikä- ja sosiaaliryhmässä sitä ei juuri näe. Harmi sinänsä, koska mielestäni se on visuaalisesti huomattavasti miellyttävämmän näköinen :p, ja leveäperäisyys antaa kevyesti anteeksi ne vararenkaat, jotka laihempaan takalistoon yhdistettynä ehkä pistäisivät silmään. 

( Postin varsinainen asia... )

Pitkäaikaisena kasvissyöjänä osasin jotenkin pelätä ja odottaakin sitä, että raskausajan kummalliset ruokamieltymykset kohdistuisivat lihaan, mutta toteutumistapa yllätti silti vähän. Mieleni ei nimittäin tee kokolihaa, vaan makkaraa, nakkeja tai leikkeleitä, eli kaikkea mahdollisimman suolaista, rasvaista ja lisäaineista. Mutta kuitenkin vielä sellaisia asioita, joita aikoinani söin, eli onneksi ei esimerkiksi maksaa.

No, ajattelin sitten pari viikkoa kärvisteltyäni, että himo menee ohi, kun sitä noudattaa - ja menihän se, mutta vähän eri tavalla kuin ajattelin. Eli söin sitten sen yhden kokolihamakkaran (omalletunnolle parempaa luomua ei muuten Wikken herkusta löytynyt O_o), enkä toista syö, meni nimittäin pakki sen verran sekaisin. Olisi ehkä pitänyt aloittaa jostakin helpommin sulavasta, vaikka prinssinakeista, mutta kun ko. pötkylä kerran jäi pikkujouluista yli, niin pitihän se syödä pois kuljeksimasta. Mutta psykologinen vaikutus oli kuitenkin toivottu, eli lihanhimo hävisi, huolimatta siitä, että pahoinvointiin oli ilmeisesti osasyyllisenä myös kolmipäiväinen migreenikohtaus, jota en tunnistanut migreeniksi ennen kuin päivänä kolme... Ja normaalisti tunnistusvaikeuksia ei siis ole, mutta kyseessä oli tällä kertaa auraton kohtaus, jollaisen olen saanut viimeksi joskus viisi tai kuusi vuotta sitten. Eikä ne kyllä normaalisti ole noin pitkiäkään - samanlaisia oli viimeksi, kun söin vääränlaisia ehkäisypillereitä, eli hormonit ovat kai syyllisiä.

Nälkä mulla (tai jollakulla muulla) on kyllä edelleenkin melkein koko ajan. Käytänkin sitä hyvänä tekosyynä ostaa kilokaupalla kaikenlaisia hedelmiä, joita en normaalisti tähän vuodenaikaan raaskisi ostaa. Jos koko ajan pitää olla jotain mussuttamassa, niin mussutetaan sitten jotain terveellistä. Hammaslääkäri ehkä tykkää kyttyrää sitrushedelmien suurkulutuksesta, mutta tykätköön. Purukalusto ei ole henkilökohtaisessa tärkeysjärjestyksessä kovinkaan korkealla niin kauan kun siitä ei ole mitään vaivoja. Kääkäleen vitamiinintarve onkin sitten asia erikseen :)

Tämä ei kyllä liene kai enää kaikkein ajankohtaisinta asiaa, mutta kirjoitetaan nyt tännekin.

Eli käytiin tuossa pari viikkoa sitten (3. päivä) kurkkaamassa kääkälettä. Siellähän oli ja vipelsi. Miehen mielestä näytti vähän avaruusolennolta, varsinkin kun kotiin saadut kuvat ovat vähän epäteräviä (lausunnossa sanotaan: "vilkkaasti liikkuva"...). Mittaa oli päästä takalistoon huikeat 55,7 milliä, minkä perusteella viikkoja olisi ollut 12+1, eli nyt siis 14 +1. Eli neuvolan alkuperäinen laskettu aika heittää tasan viikolla. Se olisi siis pitänyt korjata, mutta, mutta... Ultraava lääkäri hukkasi kaksi päivää jonnekin, ja merkkasi korttiin kuukautisten perusteella lasketuksi ajaksi 12+6 eikä 13+1. Enkä itse tietenkään tajunnut sitä ennen kuin seuraavana päivänä, kun aloin ihmetellä sitä, miten se viikko oli parilla aiemmalla käynnillä aina vaihtunut sunnuntaisin... O_o.  Ja lääkäri luuli oman mokansa vuoksi, että heitto oli vain viisi päivää, eli ei tarpeeksi, että laskettua aikaa pitäisi muuttaa, olisi pitänyt olla vähintään viikko, eli juuri sen verran kuin oikeasti olisikin ollut. En jaksanut tuon takia kuitenkaan neuvolaan alkaa soitella, selvitetään sitten paikan päällä joulukuussa.

Ja se lääkäri vähän muutenkin... Oli kohtelias ja asiallinen ja vaikutti ihan asiansa osaavalta, mutta koko tutkimuksesta jäi sellainen ikävä rutiinifiilis: "Jaahas, ei sieltä mitään erikoista löytynyt, seuraava potilas.". Kyllähän setä koko ajan selitti, mitä siellä ruudussa näkyy, mutta siinä vaiheessa, kun maallikon silmä juuri meinasi hahmottaa jotain, niin eikös käännetä anturia ja vaihdeta kuvakulmaa. Tuli hiukan sellainen liukuhihnalla kulkeva olo. Kyllähän sen ymmärtää, että kun tohtori tekee näitä kuvauksia x kymmentä kappaletta päivässä, niin niistä tulee helposti sellaista peruskauraa, mutta toisaalta kyllä hänen pitäisi ymmärtää sekin, että potilaan kannalta kyseessä on ainutkertaisehko tilanne, koska harvempi meistä paria lasta enempää on ajatellut hankkia. Eikä kuvauksen tekeminen hieman rauhallisemmin olisi varmaankaan vaatinut kuin sen viitisen minuuttia. Myös parhaillaan odottavalla työkaverilla oli ollut sama lääkäri, mutta hän oli sentään kuullut tuosta varjoaan nopeammasta tyylistä etukäteen...

Ja nytten mies herjaa, että lopeta se romaaninkirjoitus ^__^


P.S. Maha on. Ainakin, jos katsoo oikeasta kulmasta, sopivassa valaistuksessa ja siristää silmiään.

En oikein osaa päättää, onko mahattomuus vielä tässä vaiheessa kiitollisuuden vai murheen aihe. Nykyinen puolipallo ei nimittäin taida olla aito asia, vaan jonkinsortin neste-/kaasuputsotus, päätellen siitä, että se on aamuisin pienempi kuin iltaisin. Ja sitten kun vielä on anatomisena kuriositeettinä taaksepäin kallistuva kohtu, niin kunnollisen mahan ilmestymiseen voisi kuvitella menevän vähän pidempään kuin tavallisella mallilla varustettuna.

Toisaalta pärjään ehkä normaalivaatteilla pidempään, tähän mennessä on riittänyt vyön löysääminen yhdellä reiällä (kerrankin on muuten iloa siitä, että on persevä, mutta kapeavyötäröinen - melkein kaikissa housuissa ja hameissa oli vyötäröllä ylimääräistä tilaa). Toisaalta sitten taas mahaa olisi kiva esitellä siinä vaiheessa, kun aiheesta alkaa avautua laajemminkin. Ja kolmanneksi välillä tulee vähän epäuskoinen olo, että ollaanko tässä raskaana vai ei, kun se ei missään näy - yhdellä kuppikoolla paisuneita tissejä ei tässä yhteydessä lasketa.

Ehkä mahattomuusharmituksessa onkin pääasiassa kyse raskaana olemisen konkretisoitumisesta. Mahan kasvaessa olisi helpompi mieltää, että siellä tosiaan on joku, eikä pelkkää kaasua.

Jätin sitten menemättä venyttelytunnille tänään, kun oli liian väsy ja ellotus, kun olin typeryyksissäni mennyt syömään liian tukevan lounaan. Ja nyt on huono omatunto, kun naputan toimistossa sen sijaan, että olisin vetreyttämässä tätä heinäseipään notkeudella siunattua kroppaa.

Aikaisemmasta liikuntakokemuksesta nimittäin tiedän, että yksi poissaolokerta muuttuu helposti moneksi, ja lopulta tunnille ei enää kehtaa mennä, kun on pudonnut kelkasta / kunto on rapistunut / tms. Kelkasta putoaminen ei tässä tapauksessa ole vaarana, mutta kertalaiskotuksen kertautuminen ensi viikolla on kyllä todellinen riski. Tuntuu, että kun kerran on antanut itselleen luvan olla tekemättä jotakin, seuraavalla kerralla lupa heltiää jo vähän helpommalla.

Villakoiran kova ydin on kuitenkin jo vuosia sitkeästi toteuttamani "henki käskee ja liha tottelee" -mentaliteetti. Eli en ole yleisesti ottaen suhtautunut kovinkaan ymmärtäväisesti omaan fysiikkaani. Nukkuminen on pohjimmiltaan ajanhukkaa, päänsärky lähtee särkylääkkeillä, nälkä makealla kahvilla ja lihassärky johtuu treenaamisen puutteesta, jne. Onneksi tässä tilassa vanha rutiini ei enää käy päinsä. Ensinnäkin siksi, että kroppa protestoi, ja toisekseen siksi, että terve järkikin on päässyt taas vaihteeksi käyttöön. Olen esimerkiksi opetellut syömään kunnollisia lounaita, vaikkakin riittävän ja liiallisen välinen ero on vielä vähän hakusessa - varsinkin kun vatsa ei nykyään tykkää ylensyönnistä ollenkaan.

Toisaalta olen onneksi päässyt aika vähillä alkuraskauden vaivoilla - pientä kuvotusta, karsea väsymys, jonkun isokuppisemman tissit ja finnejä - joten ehkä siksi pienetkin myönnytykset tuntuvat nyt isoilta. Ehkä kaikenlainen hellittäminen ja laiskottelu alkaa tuntua oikeutetummalta sitten, kun tämä alkaa näkyä ulospäinkin. Tai sitten ei. Perfektionismi lienee parantumaton tauti...

Mikäköhän mahtaisi yleisesti ottaen olla sellainen aika, jolloin tästä lisääntymisen ihmeestä pitäisi ja kehtaisi kertoa työpaikalla? Viikkoja on kohta 11, ja olen miettinyt tätä tiedotuspolitiikkaa syyskuun puolivälistä saakka. Tähän mennessä ei ole kerrottu kuin lähimmille perheenjäsenille ja ystäville sekä muutamalle muulle, joiden syystä tai toisesta on pakko tietää.

Toisaalta tuntuisi mukavalta kertoa asiasta ennen kuin se alkaa näkyä päälle, varsinkin kun tämä jatkuva väsymys näkyy väkisinkin työtehossa. Toisaalta tässä on se mutta, että puolen vuoden määräaikaisuuteni päättyy kaksi viikkoa ennen kuin pitäisi viimeistään jäädä äitiyslomalle, ja asiasta ilmoittaminen liian varhaisessa vaiheessa pistäisi takuulla pisteen mahdollisille jatkosopimuskaavailuille, varsinkin nykyisessä taloustilanteessa. Sanoi työsopimuslaki siihen sitten mitä hyvänsä - millä mä nimittäin voin todistaa, että sopimuksen jatkamatta jättäminen johtuu mun tilastani eikä maailmantalouden alamäestä?

Toisaalta kävi miten kävi, freelancer-optio on aina käytettävissä.

Ja toisaalta kertominen olisi vapauttavan tuntuista. Meillä on työntekijöitä aika vähän, ja kaksi muutakin odottaa parhaillaan, joten vertaistukikortti olisi mukava saada käyttöön - varsinkin kun vauvajuttujen puhuminen kautta rantain alkaa pikkuhiljaa tuntua sekä typerältä että läpinäkyvältä. Jos nyt odottaisi, että se maaginen 12 viikkoa tulee täyteen ja tulisi sitten ulos kaapista.

Mutta hupaisinta tietysti on se, että musta kaavailtiin alun perin tämän toisen odottajan in-house-tuuraajaa, kun kokopäiväistä sijaista ei välttämättä haluta palkata osapäiväiselle työntekijälle. Voi mennä vähän suunnitelmat uusiksi johtoportaassa  ^____^